|
PIKAUUTISIA
Pikauutistyyppinen
päiväkirja kuvaamisesta, kuvista, sanoista ja elämästä.
Yhteydenotot sähköpostiin,
kiitos!
~~~~~
14.3.2011
Kävin päiväkävelyllä koiran kanssa katsomassa
onnistuisinko näkemään hirviä. Kuinka ollakaan, siellähän kaikki kolme
seisoivat, vain parinkymmenen metrin päässä talosta. Yksi aivan tumma,
selvästi suurempi kuin muut ja kaksi ruskeaa, pienempää. Koira huomasi
hirvet ennen minua ja ajoi hirvet ryteikköön, suorastaan epäilen
pienten puiden kaatuneen. Kuva jäi ottamatta.
Kevät taitaa olla tullut. Hetki sitten satoi vettä, tietenkin juuri
silloin, kun minä olin ulkona. Nyt paistaa aurinko ja pilvet ovat jo
lähes muisto vain. Jatkan
toisen kirjani taittoa. "Ajan tie", tuo vain työnimi, on valokuvakirja,
jossa on mukana myös sanoja peräkkäin (joita jotkut myös hyvin
kauniisti runoiksi ovat sanoneet). Taittaminen on kivaa puuhaa, kun
sitä ei tarvitse tehdä kahdeksaa tuntia päivässä. Tällainen kotona
tehtävä työ sopisi minulle enemmän kuin hyvin. Välillä kirjoitan myös
romaaniani. Vai novelliksiko sitä pitäisi kutsua... Samapa se,
kirjoitan kuitenkin.
Elämässä
tapahtuu niin monia asioita,
tapaat ihmisiä ja hyvästelet.
Joskus hyvästit kestävät päivän,
joskus hyvästit ovat ikuiset.
Silloin suru kietoo pitkät kätensä ympärillesi,
se halaa kylmin sormin.
Joskus
jää vain kaunis kaipaus.
|
|